Etsivä löytää: blogista / linkitetyistä sivuista / internetistä

Mar 25, 2007

ER jyrää!

'
'
Pitkästä aikaa ehdin laittaa blogiin päivitystä lukutilanteeseen.

Viime viikko on mennyt ihan hurahtamalla ohi. Töiden kanssa on ollut sen verran kiirettä, että en ole ehtinyt keskittyä ollenkaan lääkislukuihin. Harmillista!

Eilen illalla kaivoin kirjat pitkästä aikaa esiin ja kahlasin muutaman sivun läpi. Viikko on kuitenkin ollut sen verran rankka, että totesin ettei energiaa vielä lauantainakaan ollut tarpeeksi kunnolliseen lukemiseen.

Onneksi ehdin pari päivää viime postauksen jälkeen lukea taas aimo harppauksen eteenpäin, joten viime aikainen lukemattomuus tuli sillä tavoin osin korvattua. Ensi viikolla aion ottaa saman uusiksi, eli lukea niin paljon kuin suinkin ehdin. Ja pitää töiden työmäärän kohtuurajoissa, tai siirtää niitä hommia eteenpäin. Lääkislukuja olen tarpeeksi jo siirtänyt.

Edelleen mielenkiinto aiheeseen on säilynyt, eli motivaatio ei ole kadonnut mihinkään. : ) Se on tärkein juttu. Vielä kun saan itseni lukemaan ja ahkeroimaan niin kuin viime syksynä, niin sitten olen tyytyväinen.

Nyt menen katsomaan ER:n vanhoja jaksoja, nauttimaan viikonlopusta ja keräämään energiaa ensi viikkoa ja lääkislukuja varten. Jos vaikka ER:n kautta saan lisäpotkua lääkisluvuille. Voi olla että avaan vielä tänään lääkiskirjat ja syvennyn iltapäivällä lukuihin. Mutta viimeistään ensi viikon tiistaina lukeminen jatkuu!

-Pikkis

Mar 16, 2007

Pänttäämisen kautta medisiinariksi

'
'
Heippa pitkästä aikaa!

Reilu viikko on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta.

Aika päivittää luku-urakan tilanne tänne blogiinkin.

Galenos on kesken, eli aikataulusta olen jäljessä kohta viikon verran. Ai jai jai! Huojennuksekseni voin kuitenkin todeta että luvuissa olen edennyt tästä huolimatta melkoisen hyvin, eli aikaa Galenoksen äärellä on tullut käytettyä.

Aikataulu on kuitenkin viime viikon aikana ollut sellainen etten yksinkertaisesti ole saanut raivattua tarpeeksi aikaa pääsykokeisiin lukemiseen. Mikä ei sinsänsä ole seliteltävissä oleva asia, sillä tämä on yksi tärkeimmistä pyrkimyksistäni tällä hetkellä, joten sen olisi myös oltava ajankäytön suhteen muiden asioiden edellä. Ja mennä myös muussa suhteessa muiden juttujen edelle. Noh, parempi myöntää virhe nyt, ja korjata tämän perusteella ajankäytön suunnittelua.

En silti anna epätoivon yllättää, vaan olen päättänyt vakaasti jatkaa puurtamista siinä missä ennenkin. Kun olen saanut Galenoksen kahlattua läpi, odottavat kemia, fysiikka, biologia ja matematiikka lukion kirjoineen. Sitä kautta on hyvä jatkaa sitten eteenpäin.

Nyt laitan koneen kiinni ja palaan Galenoksen ääreen, periaatteella: parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eikä vielä ole mitenkään liian myöhäistä, jos vain nyt tartun päättäväisesti kirjoihin ja pakerran lääkisopintojen kanssa minkä kerkiän! :)

Lisäraporttia ehkä vielä tänään myöhemmin, jos luvuiltani maltan tulla tänne lisäämään päivitystä. Muutoin, huomiseen tai ensi viikon alkuun!

Loppuun vielä lausahdus, jonka löysin:

"A chick that will grow into a cock can be spotted the very day it hatches."

Edellinen miete pätee lääketieteen saralla hyvin sairauksien ja muiden patofysiologisten oireiden ilmenemiseen ja niiden havainnoimiseen. Ennen kuin oireet ilmenevät, ei potilas välttämättä tiedä olevansa sairas. Ja kun oireita tutkitaan, voidaan niiden perusteella yrittää jäljittää sairaus tai tila, joka oireet aiheuttaa, ja sitä kautta päätyä diagnoosiin.

Lausahdus sopii kyllä pääsykokeisiin lukuunkin. Tieto, jota pääsykoekirjaa pänttäämällä hankin itselleni, tulee testattua sinä kyseisenä päivänä, jolloin istun vastaamaan pääsykokeen kysymyksiin.

Edelleen, minä pääsykokeineni olen kuin pikkutipu, joka odottaa että pääsen kuoriutumaan medisiinariksi. Ja medisiinarit edelleen pyrkivät kasvamaan opintojen aikana niin, että heistä tulee valmiita lääkäreitä.

Sitä odotellessa...

-Pikkis

Mar 7, 2007

Väliraportti

'
'
Tuli tänään luettua postauksen jälkeen vielä kaksi ja puoli tuntia Galenosta. :-) Luvut on siis ihan hyvällä mallilla. Edelleen on se mielenkiintoinen osio menossa, ja kaavojakaan ei ollut niin paljon tässä osassa tekstiä, joten niiden sisäistämiseen ei mennyt aikaa ja lukeminen eteni joutuisammin. Edelleen tavoitteena on saada Galenos luettua loppuun tämän viikon loppuun mennessä, jotta pysyn aikataulussa. Taidan vielä illalla lukea muutamisen sivun ennen nukkumaan menoa, niin on aivoilla jotain työstettävää nukkumisen aikana.

Pikkis

Pänttäysviikkojen lukusuunnitelma

'
'
Päivien päivää! Olen tänään soveltanut Carpe Diem -mottoa, eli tarttunut hetkeen - ja kirjaan... Toisin sanoen terveisiä luku-urakan keskeltä.

Tässäpä välipalaksi tämän päivän ajatelma: "There are five ways in which to become wise: be silent, listen, remember, grow older and study. "

Edellisen mukaan minulla on vielä paljon opeteltavaa. Kuuntelemisen taito on tärkeä ominaisuus, etenkin lääkärin ammatissa, jos mielii saada selville mikä potilasta vaivaa ja jotta tulee päädyttyä oikeaan diagnoosiin potilaan kohdalla. Hiljaa olemisen taito antaa toiselle tilaa ja mahdollisuuden puhua.

Asioiden muistamisen olen havainnut tärkeäksi etenkin pääsykokeeseen lukemisessa... :D Ilman aivojen muistikapasiteettia ei olisi toivoakaan yrittää päästä lääkikseen sisään. Hyvä muisti on mitä todennäköisimmin tarpeen myös lääkisopintojen aikana.

Opiskelun lisäksi lääkärin vaa'assa painaa kokemus. Iän myötä kokemus karttuu, niin myös lääkärin ammatissa. On selvää että eri tasoa ovat juuri valmistunut "märkäkorva"-lääkärinplanttu ja vuosia tai vuosikymmeniä alalla työskennellyt kokenut lääkäri. Vastavalmistuneella on opiskelun kautta uusimmat tiedot hallussaan, mutta kokeneella lääkärillä on työvuosien tuomaa näkemystä ja kokemusta. Lisäksi elinikäinen opiskelu ja tieteen kehityksen seuraaminen on lääkärin ammatissa ymmärtääkseni välttämättömän tärkeää. Käsittääkseni aika moni lääkäri lähtee erikoistumaan uralla, joten opiskelu hoituu sitten ikään kuin työn ohella.

No, edellinen riittäköön yllä olevan ajatelman analysoinnista.

Olen pohtinut, mitkä ovat lääkäriksi halajavan tärkeimpiä ominaisuuksia, siis päättäväisyyden ja ahkeruuden lisäksi. ;-) "Hyvä lääkäri" -määritelmää ei ehkä pysty laatimaan yleisellä tasolla. Erilaisia persoonia tarvitaan lääketieteen eri aloilla, mikä on siinä mielessä hyvä että lääkärien kohdalla on yksilöistä itsestään johtuvia eroja. Mistähän sitä tietäisi mikä on itselle se kaikkein soveltuvin erikoistumisala? Vai pitäisikö ottaa suuntaviivoja aikaisemmassa postauksessa mainitsemastani erikoistumisala-testistä? Joka tarkoittaa kohdallani lähinnä kirurgin ammattia. :D

Hmm... Tähän väliin pääsykoelukuraportti. Eilen ei tullut raportoitua edistymisestä, johtuen siitä etten edistynyt luvuissa enää samana iltana. Huoh! :-( Tänään olen yrittänyt paikata eilisen lukemista, jatkamalla taas innokkaasti Galenoksen parissa. Menossa on taas omasta mielestäni erittäin mielenkiintoinen osuus, joten homma sujuu kivasti. Melkein kuin romaania lukisi! ;-)

Muutamia kysymyksiä on kirjan tekstin pohjalta herännyt, eli kaikki ei vaikuta ihan yksinkertaiselta ja päivän selvältä. Näihin kysymyksiin on aikomus palata (myös blogissa) sitten kun aloitan Galenoksen perinpohjaisemman pänttäämisen.

Lukusuunnitelmaa olen lukion kemman, fyssan ja bilsan pänttäämiselle sen verran päättänyt, että aion käyttää näihin kolme seuraavaa viikkoa. Noiden kolmen viikon aikana luen biologian kurssikirjat läpi, ja sen lisäksi ensimmäisellä viikolla kemian kurssikirjat, ja toisella ja kolmannella viikolla fysiikan kurssikirjat. Edellisten lisäksi aion laskea pitkän matikan laskuja niin paljon kuin suinkin ehdin. =)

Näiden kolmen viikon jälkeen käytän kolme seuraavaa viikkoa Galenoksen pänttäämiseen, muistiinpanoja, alleviivauksia ja mindmapeja tehden. Kerään samalla ylös epäselvät asiat ja mieltä askarruttavat kysymykset, joihin etsin vastaukset sitten sitä seuraavalla viikolla.

Sen jälkeen teen lukusuunnitelman sitä seuraaville viikoille, riippuen siitä minkä verran ja minkälaisia epäselviä asioita on "pänttäysviikkojen" jälkeen jäänyt. Viimeisen puolitoista viikkoa ennen pääsykoetta aion joka tapauksessa käyttää kertaamiseen. Tuossa vaiheessa asioiden pänttääminen ei enää tule kyseeseen, jotten unohda aikaisemmin päntättyjä asioita, vaan saan (toivon mukaan) pidettyä opiskelemani asiat yhtenä, hallittuna kokonaisuutena päässäni ja pystyn niitä sitten kokeessa soveltamaan.

Nyt lähden tekemään välipalaa ja taidan sen jälkeen jatkaa itseni sivistämistä, eli palata takaisin Galenoksen pariin. Raporttia sitten taas luku-urakan jälkeen. I'll be back!

Pikkis

Mar 6, 2007

Teetä, tekstiä ja tehtäviä

'
'
Galenos, galenos, galenos. Päätin tulla laittamaan väliaikaraporttia luvuista sillä aikaa kun odottelen teeveden kiehumista.

Galenosta on taas tullut luettua, melko ahkerasti. Blogia en ole ehtinyt täydentämään, joten korjataan se asia tässä samalla. Luvut ovat edistyneet viime raportoinnista yhteensä 38 sivua. Hmm... Tarkemmin ajateltuna ei kovin kunniakkaalta kuulostava sivumäärä, mutta olen joka tapauksessa tyytyväinen itseeni. Taas kerran. Sentään luen, enkä kuluta aikaa johonkin muuhun (yhdentekevään tekemiseen, joka ei olisi puoleksikaan yhtä järkevää kuin tämä). Toivon että tästä on tulevaisuutta ajatellen myös jotain todellista hyötyä, niin etten huomaa lukeneeni tätä loppujen lopuksi vain kasvattaakseni yleissivistystäni.

Miksei lääkikseen voisi olla jotain soveltuvuustestiä, jonka avulla näkisi että sovellun alalle, ja minut voitaisiin ottaa suoraan sisään ilman pääsykokeita..? Edellinen oli tarkoitettu siis vain retoriseksi, provosoivaksi kysymykseksi. :D Olisi se hienoa jos voisi jotenkin vakuuttaa valitsijat siitä että on opiskelupaikan arvoinen ja varmasti haluaa ja jaksaa suorittaa tutkinnon loppuun saakka. Ja että pystyisi todistamaan muillekin sen että itse takuuvarmasti tietää että tämä on se juttu, jota haluan tehdä.

Ehkäpä olisi viisainta lopettaa purnaus ja hyväksyä se kylmä tosiasia että koska lääkiksen opintojen kanssa on tehtävä rutkasti töitä, on vain oikeudenmukaista suorittaa osa työmäärästä etukäteen, pänttäämällä pääsykokeisiin. Sitä paitsi tämä on hyvää preppausta itse opintoja varten. Miten kuvittelen jaksavani päntätä useampaa kasaa tenttikirjoja, jos en saa yhtä pääsykoekirjaa kunnialla opiskeltua?

Sitä paitsi, tämä on oikeasti mielenkiintoista! No joo... Hyvä on, myönnetään. On kirjassa ollut pari kohtaa, jotka olen lukenut aavistuksen verran nopeammin kuin olisi sisäistämisen kannalta ollut järkevää. Johtuen siitä että olen odottanut jo pääseväni seuraavaan lukuun, jossa käsitellään jotain mielenkiintoisemmalta tuntuvaa asiaa. Mutta tylsiä kohtia tästä kirjasta on turha hakea (olen tätä mieltä ainakin vielä tässä vaiheessa).

Tänään olen siis reilun tunnin verran käyttänyt Galenoksen lukemiseen. Kirja on minulla edelleen kesken, mutta lukeminen kyllä edelleen hyvässä vauhdissa. Intoa siis riittää! =)

Totesin että minun on varattava Galenoksen läpi lukemiseen enemmän aikaa kuin olin etukäteen olettanut. Joidenkin asioiden sisäistämiseen kun saa käyttää ihan kiitettävästi aikaa, jotta varmasti voi uskoa ymmärtävänsä ne (ainakin jollain tasolla).

Kirjan tehtäväkysymykset ovat kivoja "välipaloja". Tosin en jää niitä vielä tässä vaiheessa sen syvällisemmin pohtimaan, vaan lähinnä silmäilen kysymykset läpi, mietin hetken kysymyksen perusteella juuri lukemaani ja edelleen mieleen nousevia asioita ja sopivaa vastausta. Myöhemmässä lukuvaiheessa aion keskittyä kysymyksiin syvällisemmin ja hahmotella tarkempia vastauksia.

Kirjassa esitetyt kaavat olen jättänyt vielä tässä vaiheessa vähemmälle huomiolle. Lähinnä olen silmäillyt ne läpi, yrittämättä sen tarkemmin painaa niitä mieleen tai analysoida niitä sen tarkemmin.

Paljon on vielä tehtävää edessä, jotta onnistun saavuttamaan tavoitteeni. Edelleen olen sitä mieltä että ennen kuin syvennyn Galenokseen uudemman kerran (läpi luvun jälkeen), kertaan ensin lukion kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa. Ja lasken matikan laskuja laskutaidon preppaamiseksi. Toivottavasti lukemisen kanssa ei tule kiire... Tarkemman lukusuunnitelman kyhään ensi kuun alussa, siinä vaiheessa kun voin alkaa syventyä täysillä Galenoksen pänttäämiseen.

Huomenna tulee taas Greyn anatomia, jihuu! Housea olen kyllä jäänyt kaipailemaan. Toivotaan että sarja jatkuu jossain vaiheessa.

Nyt menen hakemaan teetä ja jatkan lukemista. Pikkis kiittää ja kuittaa. Lisäraporttia taas seuraavalla lukutauolla.

Pikkis

Mar 1, 2007

Henry Gray, Claudios Galenos, Hippokrates

'
'
Väliraporttia taas pukkaa. Galenosta on tullut luettua. Tosin taas (!) on tullut mutkia matkaan, eli muuta pakollista tekemistä, mikä on vähentänyt lukemiseen käytettävissä olevaa aikaa, enkä siis ole pysynyt tavoiteaikataulussa. Harmillista! Epäilen vahvasti että en saa luettua kirjaa loppuun tämän viikon loppuun mennessä. Joten ei auta kuin määritellä uusi päivä, johon mennessä aion saada kirjan luettua. Laitan tasan viikon lisäaikaa itselleni, eli 7.3. on Galenoksen läpiluvun oltava "paketissa".

Yritän nyt vältellä kaikkia lisämutkia. Toivon ettei niitä tulekaan. Jotta saan pysyttäydyttyä aikataulussa ja kirjan loppuun kahlaaminen onnistuu.

Lukemisen perusteella näyttää entistä vahvemmin siltä että kemian ja matematiikan preppaaminen on välttämätöntä.

Galenosta mitenkään arvostelematta, väliin tuntuu että IFA on kirjoitettu jotenkin mielenkiintoisemmin. Teksti jaksaa pitää paremmin lukijan - tai ainakin minun - intensiteettiä yllä. Galenos tuntuu huomattavasti teoreettisemmalta ja asiallisemmalta tekstiltä. Tosin voi olla että vaikutelma johtuu siitä että Galenos on itselleni vielä niin uusi tuttavuus.

Toisaalta Galenoksessa tunnutaan käsittelevän joitakin asioita paljon syvällisemmin kuin IFA:ssa. Tosin tietyt aikaisemmin mainitsemani osiot siitä puuttuvat kokonaan. Näköjään erilainen painotus eri kirjoissa. Lääkiksen pääsykoeperusteet ovat siten hiukan muuttuneet.

Tuli taas katsottua jakso Greyn anatomiaa. Se on kyllä viihdyttävä sarja. House ei enää tule telkkarista, mikä on sääli. Täytyy pärjätä Greyn turvin.

Greyn anatomiasta tuli mieleen lääketieteen klassinen opus, Henry Gray F.R.S.:n teos "Gray's anatomy" (of the human body), joka löytyy muuten sähköisessä muodossa netistä http://www.bartleby.com/107/. Kirjan H. V. Carterin upeat kuvat löytyy erillisenä hakemistona http://www.bartleby.com/107/indexillus.html.

Tuli mieleen selvittää tarkemmin, mistä pääsykoekirjan nimi "Galenos" tulee. Sain selville, että Claudios Galenos (129–n. 200) oli kuulemma Kreikan Pergamonista kotoisin oleva lääkäri, psykologi, kokeellinen fysiologi ja kirjailija, joka oli kuuluisin antiikin ajan Rooman lääketieteen edustajista ja antiikin Kreikan lääketieteen oppien kehittäjistä. Galenoksen anatomia kuulemma perustui eläinten leikkelyyn, jonka perusteella hän teki johtopäätöksiä ihmisen ruumiinrakenteesta. Galenoksen kerrotaan olleen lääketieteen ehdoton auktoriteetti läpi koko keskiajan, ja merkittävänä lääketieteen tutkijana ja kirjoittajana hänellä on ollut perustavanlaatuinen vaikutus bysanttilaiseen, arabialaiseen ja eurooppalaiseen lääketieteeseen kaikkiaan 1400 vuoden ajan. Aikamoinen elämäntyö! Mahtaisiko olla mahdollista enää nykypäivän lääketieteessä? Tätänykyä kun tiede kehittyy ja käsitykset ja teoriat muuttuvat paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Wikipedian kautta löytyy lisätietoa Galenoksesta, http://fi.wikipedia.org/wiki/Galenos.

Näiden kahden hienon lääketieteen uranuurtajan lisäksi voisin mainita länsimaisen lääketieteen perustajan Hippokrateen, jonka mukaan muuten on nimetty ns. Hippokrateen vala:

» Minä vannon Apollonin, lääkärin, kautta ja Asklepioksen ja Hygieian ja Panakeian ja kaikkien jumalten ja jumalattarien kautta, kutsumalla heidät todistajiksi, että tulen kykyni ja harkintani mukaan täyttämään tämän valan ja kirjallisen sitoumuksen.
Tulen pitämään vanhempieni arvoisena sitä, joka on opettanut minulle tämän taidon, ja jakamaan hänen kanssaan elatukseni, ja hänen tarvitessaan apua tulen sitä antamaan. Hänen poikiaan olen pitävä veljinäni ja opettava heille, mikäli he niin haluavat, tämän taidon ilman palkkaa ja sopimusta. Opastusta ja luentoja ja kaikkea muuta opetusta olen antava pojilleni ja opettajani pojille sekä niille oppilaille, jotka ovat sitoutuneet kirjallisesti ja valallisesti lääkärilakiin, mutta en kenellekään muulle.
Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi. En tule antamaan kenellekään kuolettavaa myrkkyä, vaikka minulta sellaista pyydettäisiin, enkä neuvoa sellaisen valmistamiseen. Enkä tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavia aineita.
Puhtaasti ja hurskaasti olen viettävä elämääni ja harjoittava tointani. En tule leikkaamaan veitsellä, en edes rakkokivistä kärsiviä, vaan luovutan sen tehtävän niille, jotka sellaista tointa harjoittavat.
Niihin taloihin, joissa käyn, menen auttaakseni sairaita, tekemättä tahallisesti mitään vääryyttä ja vahinkoa sekä pidättyen rakkaudesta naisten ja miesten, vapaiden ja orjien kanssa.
Mikäli parannustyössäni tai sen ulkopuolella ihmisten keskuudessa näen tai kuulen sellaista, mitä ei pidä levitettämän, vaikenen ja pidän sitä salaisuutena.
Jos täytän tämän valan enkä riko sitä, sallittakoon minun nauttia sekä elämästä että taidostani kaikkien ihmisten ikuisesti arvostamana. Mutta jollen sitä pidä, vaan teen väärän valan, tapahtukoon päinvastoin. »

Hippokrateen valaahan ei enää Suomessa nykyisin vannota, vaan meillä on käytössä valmistuvien lääkäreiden vapaaehtoinen lääkärinvala:

» Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.
Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.
Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.
Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.
Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti. »


Lääkärinvala löytyy netistä, http://www.laakariliitto.fi/etiikka/laakarinvala.html. Vaikka tämän vannomisajankohta onkin omalla kohdalla vielä vähän kauempana tulevaisuudessa... "Vannomatta paras" taitaa muuten olla niitä sanontoja, jotka eivät kuulu lääkärin sanavarastoon. Heh! Pääsisinpä jo aloittamaan opiskelut ja valmistumaan unelma-ammattiin!

Lisätietoa lääketieteestä löytyy mm. Wikipediasta, http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4%C3%A4ketiede.

Päivän mietelause: "In studying the way, realizing it is hard; once you have realized it, preserving it is hard. When you can preserve it, putting it into practice is hard. " Eipä tällä erää sen enempää. Galenos kutsuu...

Pikkis